Referenssit

Itsemyötätunto ryhmä 22.2.2024 Olo kuntokeskus, Oulu
Sain pohdittavaa, miten voisin hyväksyä rajallisuuden ja inhimillisen puolen itsessäni. On kuormittavaa olla liian usein suostuvainen toisten avuksi.
Vaadin itseltäni ja myös läheisiltäkin liikaa.
Haluan oppia lisäämään iloa tuoviin asioihin, joita tein aikoinaan.
Haluan osallistua pidempään tuokioon.
Harjoituksia siis lisää.
Sosiaalityön osaaja.
A.Korhonen 59v

Itsemyötätunto ryhmä 13.2.2024 Caritas-Asema, Oulu.
”Aihe oli vetovoimainen ja mielenkiintoinen. Parasta oli se, että ryhmäläiset osallistuivat ja samaistuivat aiheeseen. Ohjasit ryhmää ammattimaisesti ja aikataulussa pysymisestä erityistä plussaa 🙂 Mielelläni kuulisimme Sinua uudestaan ja voisimme varata vaikka hieman enemmän aikaa. 
Kiitos vielä 🙂
Hallinto- ja Kehitysjohtaja Johanna Vesenterä

”Iso kiitos Sirpa – oli suunnattoman antoisa koulutus muistisairas ja aggressiivisuus.
Todellakin toivoisin tähän jatkoa – aivan suunnattoman hienoa ajatustenvaihtoa osallistujien kesken, joka oli todella voimaannuttavaa.
Mietin tätä myös esihenkilön roolista käsin, että on suunnattoman tärkeää näyttää itse tuota hyvää validaatioon ja ymmärrykseen perustuvaa mallia toimia.
Välillä vaan tuntuu, että ”hakkaa päätä seinään”, kun tuntuu, että monelle työ on vain ”liukuhihnatyötä”, jossa unohtuu hän – itse ihminen.
Mielestäni on tärkeää miettiä aina, miltä sinusta tuntuisi, jos oma isäsi / äitisi / läheinen ihminen olisi asukkaan paikalla.
Miten silloin toivoisit, että häntä hoidetaan ja miten hänet kohdataan. Tee toiselle niin kuin haluaisit, että itsellesi tehdään.
Sydämellinen kiitos ajatuksia herättävästä koulutuksesta.”
Eeva-Stiina
Vanhustyön kehittäjä
Turku. 3.1.2024

”Kiitos Sirpa koulutuksestasi, johon osallistuin 14.12.2023
Olen nyt hyödyntänyt tietoisemmin validaatiota muistisairasta kohdatessani ja olen saanut mukavia kohtaamisia.
Myös olen käyttänyt validaatiota läheistäni lähestyessä, jolla on vaikea elämäntilanne menossa ja huomaan siitä olevan monessa asiassa apua.
Lämmin kiitos myös vastauksista ja siitä keskustelusta, mitä kävimme.
Myös kiitos ymmärryksestä, että sitä tavallaan on toiminut sillain, miten on ympäristön nähnyt toimivan ja niillä keinoilla mitä on saanut.
Tämäkin ala on hiljaa kehittyvä, ja mitä enemmän saa uusia työkaluja moni, sitä parempaa kohtaamista luomme.”
Ystävällisin terveisin:
Reeta Toivanen
Hoitaja Mainiokoti Vuoksi
Oulu

”Suosittelen koulutustasi. Tärkeitä asioita! Kaksi ryhmää ovat olleet mukana.”
Lämmin kiitos yhteistyöstä sinun ja tiimisi kanssa.
Jatketaan yhdessä:
Jonna Männistö
Johtaja Attendo Latokartano
Pori

”Oli todella tykätty tuo sinun luentosi ja pysäytti miettimään ja voimaannutti.
Todettiin myös, kuinka hienosti meillä hoidetaan ja kohdataan muistisairaat asukkaat.
Syksylle tuli vielä toive konkreettisemmin saada työkaluja, miten selvitä haastavista tilanteista.
Kiitos kovasti, kun tulit ja palataan syksyllä asiaan😊”
Sari Holappa
Mainiokoti Vihtorin johtaja
Kemi

Sirpa Remahl kävi pitämässä 4.4.2023 Mattilan henkilökunnalle koulutuspäivän muistisairaan asiakkaan kohtaamisesta. Sirpa on pitkän työkokemuksen omaava sairaanhoitaja, muistiasiantuntija ja kouluttaja. Sirpan koulutusten erityisyys on dialogisessa ja reflektoivassa työskentelyssä. Koulutuksissa osallistujat oppivat toinen toisiltaan erilaisten harjoitusten, pohdintojen sekä vuoropuhelun avulla.

Päivän aikana pohdittiin mm: 
– Miten voin hoitajana ymmärtää muistisairaan ihmisen muuttunutta käyttäytymistä? 
– Hankala asukas vai haastava tilanne? 
– Lääkkeettömät keinot hoitaa kuten kosketus, musiikki, muistelu, myötätuntoinen vuorovaikutus.
– Miten kohdata hoitajana musitisairas asiakas, niin etten vie omia tunteita hänen luo?

Muistisairaudessa on hyvin tavanomaista, että  sairastunut elää lapsuuden ajan tapahtumissa. Eikä kykene enää olemaan tässä hetkessä tai ajassa.
Emme kuitenkaan saa kohdella tai puhutella muistisairasta ihmistä lapsena. ❤️
Merja Markkanen
Mattilan palvelutalon johtaja
Nivala

”Sirpa Remahl piti tänään loistavan vastavuoroisen validaatiokoulutuksen Mattilan henkilökunnalle.
Koulutuksessa keskusteltiin paljon omakohtaisista kokemuksista muistisairaan asiakkaan kohtaamisessa, sekä mietittiin ratkaisuja haastaviin tilanteisiin.
Validaatiomenetelmän avulla hoitaja voi ymmärtää muistihäiriöisen vanhuksen sisäistä kokemusmaailmaa ja käyttäytymistä paremmin.
Menetelmässä tärkeää on arvokas ja kunnioittava kohtaaminen, sekä vanhuksen itsetunnon säilyttäminen.
Menetelmän avulla vanhuksen stressi vähenee ja elämänhalu lisääntyy. Kiitos Sirpa.”
Merja Markkanen
Mattilan palvelutalon johtaja
Nivala

”Koulutus oli vastavuoroinen, aihe oli hyvä ja koulutus vastasi tarpeisiimme.
Lisäksi koulutustilanne oli työnohjauksellinen. 
Osallistujat käyttivät eri keinoja osallistua.”
Jenni Karjalainen
Kuusamon vanhustyön palveluohjauksen ja kuntoutuspalvelujen esimies.

”Lämmin kiitos puheenvuorostasi FCG:n Vanhustenhuollon johdon neuvottelupäivillä 17.-18.3.2021!
Kiitos sinulle kiinnostavasta ja ajankohtaisesta puheenvuorostasi. Se herätti paljon ajatuksia.
Kiitos, että olit mukana!”
Tarja Isola
koulutuspäällikkö
FCG Finnish Consulting Group Oy

”Jokaisen uuden työntekijän tulisi saada tämä koulutus!
Sinut halutaan ehdottomasti paikan päälle Pielavedelle kouluttajaksi.”
Pielaveden vanhusten hoidon työntekijät

”Kouluttajana Sirpaa oli miellyttävä kuunnella, kokemukset, esimerkit hyviä. Kannatti osallistua.
Koulutuksessa oli hyvät aiheet ja tärkeää asiaa.
Aiheet antoivat pohdiskelun aiheita omiin työskentelytapoihin ja menetelmiin.
Aion vielä koulutussisällön työyhteisölleni, kerron ystävilleni, jotka ovat tästä kiinnostuneet.
Sain hyviä esimerkkejä, miten toimia muistisairaiden ihmisten kanssa.
Monipuolinen ja asiapitoinen. hyvä koulutus. Validaatiomenetelmän käyttö on tärkeää.
Kouluttaja on ammattitaitoinen ja ymmärrettävästi puhuva.
100% osallistujista suosittelee koulutusta muille.”
Lapin Kesäyliopiston koulutuspalaute

”Hyvä ryhmä, hyvin sait heidät keskustelemaan.
Aihe oli ”raskas” eli jokaisella osallistujalla oli puoliso sairastunut vakavasti ja pitkäaikaisesti.
Jokainen halusi puhua annoit heille tilaisuuden ja mahdollisuuden turvallisesti ja kuuntelevasti ottaa puheenvuoronsa.
Ihmiset kokivat tapaamisen tarpeellisena ja hyvänä, sen he kertoivat myös Sinulle <- olin koko ajan kuulolla.
Hyvä kokonaisuus.”
Heini Kemola, omaishoidon ohjaaja, sairaanhoitaja, Oulun seudun omaishoitajat ry.

”Aina kun Sirpa tuli, hän otti hyvin lämpimästi kaikki huomioon.
Vierailu kesti tunti – puolitoista ja aika meni todella nopeasti.
Asiakkaat tykkäsivät kovasti siitä, että yleensä Sirpalla oli joku vanha esine mukana, josta jokainen sai kertoa jotain mitä tuli mieleen.
Oli mm. maitopänikkä, hevosenkenkä jne.
Ryhmässä oli n. 10 asiakasta kerrallaan ja aina laitoimme päiväsalin pöydät isoiksi, että kaikki saivat istua saman pöydän ääressä.
Loppuaika laulettiin ja siitähän meidän asiakkaat tykkäävät kovasti!!
p.s Lisää tämmöistä osastolle, jos vain mahdollista 😊”
Anna-Kaisa Honkonen, Palveluesimies Oulun kaupunki 4c Hiironen

”Lämminhenkinen kouluttaja, pysy samanlaisena, hyvin kuuntelet
meitä hoitajia. Yhteinen jakaminen ja niistä oppiminen tärkeää.”
Oulun Palvelusäätiö.

”Erilainen koulutus, ei dioja, eikä liian teoreettinen.
Saimme paljon tietoa käytännön esimerkkien avulla. 
Kouluttaja kertoi mielenkiintoisesti vaikeitakin tilanteita, miten voimme kohdata.
Vahvat suositukset.”
Suomen Psykologinen Instituutti Oy.

”Reflektoiva koulutuspäivä oli antoisa kokemusten jakamisen johdosta.
Tornion kaupunki.

”Mukava ja ammatillinen tunnelma. Uusia asioita. Paljon hyödyllisiä käytännön esimerkkejä. Meitä yksikön työntekijöitä yhdistävä koulutus. Sait meidät puhumaan, jota ei aina tapahdu. Onnistuit.
Musiikin ja muistelun sekä kosketuksen käyttäminen hoitamisessa oli meille hyvä kerrata.
Miten minun ja toisten hoitajien ja omaisten käyttäytyminen vaikuttaa ihmiseen jolla on vakava, etenevä aivo- tai muistisairaus.”
Raahen Seudun Hyvinvointikuntayhtymä.

”Oli kiinnostava, tuli uusia tapoja ajatella muistisairaan kohtaamiseen liittyen tuttua asiaa oli joillekin, jotka ovat käyneet aiemmin jonkin lyhyen
validaatiokoulutuksen, mutta olivat sitä mieltä, että oli hyvä saada kertausta. Mietitään enemmän miksi asiakas mahd. reagoi joihinkin asioihin tietyllä tavalla (masennus, suru, muistot, kipu jne.) mietimme ympäristöä Jaarassa; miten voimme tehdä asiakas ystävällisemmäksi, uusia ideoita on viritteillä ja aiomme ne toteuttaa kevään ja kesän aikana keskustelujen aikana sai pohtia muistisairaan mahd. kokemia asioita, asettua hänen asemaan ja tilanteita sekä miten niihin voidaan hoitotyön keinoin yrittää vastata kiireetön keskustelu, parasta! Omien käytänteiden ja oppimisen soveltaminen. Hauska, mutta ammatillinen kouluttaja; paljon käytännön esimerkkejä työelämästä. Huippua.

Kiitos kahdesta tosi hyvästä iltapäivästä. Omasta mielestäni voin havaita muutoksen osittain kirjaamisessa, enemmän tulee nyt useiden asiakkaiden kohdalla kirjauksessa esiin hoitajienkeinot vastata eri tilanteisiin, kun ”asiakas ei ala”.
Työntekijöiden kommentit liittyivät keskustevan koulutuksen tärkeyteen.
Kiireetön, pohtiva ja reflektoiva koulutus oli erittäin onnistunut. ”
Palveluesimies Petra Hiltunen, Oulun kaupunki

”Oli todella antoisa koulutus ja materiaali loistavaa, selkokielistä ja varsinkin keskustelut ja kokemusten jakaminen ja niiden analysointi antoi todella paljon. Toivottavasti saadaan Sinut tänne Pielavedelle, meillä täällä on kotonaan ja tehostetummissa yksiköissä asukkaita,ihmisiä joiden mahdollisimman hyvään ja hoitoon varmasti sinun avulla saataisiin lisää hyviä eväitä ja työkaluja.”
Kaisa Ruotsalainen, Pielavesi.

”Koulutuksesi oli lähellä asiakaspintaa ja työntekijöiden arkea.
Kouluttamisessa oli vertaistuki mukana ja siten se erosi pelkästään teoreettisista lähtökohdista rakennetusta koulutuksesta.
Suosittelen koulutustasi myös omaisten iltaan ja kotihoidon työntekijöille.”
Palveluesimies Paula Tuomivaara, Rajakylän hoiva.

”Kiitos leppoisista omaisten illoista.
Pidämme sinut mielessä ja otamme yhteyttä, kun tarvetta on.
Osaat ihanasti ottaa huomioon omaiset ja heidän näkökulmansa.”  
Marja Kehus, Attendo Mummola  Aluejohtaja Lappi ja Pohjois- Suomi.

”Sait meidät puhumaan jota ei aina tapahdu.
Hyvä saada keskustella työn käytänteistä ja miettiä myös omaa tapaa tehdä työtä muistisairaiden parissa.”
Hoitaja RASsin koulutuksessa Raahessa.

”Erilainen koulutuspäivä.
Rento tunnelma, ammatillinen ja hyvä kun ei dioja vaan käytännönläheistä.
Lämminhenkinen ja hauska kouluttaja.”
Hoitaja, Kajaanin Arvolakoti.

”Käydä kaupassa, viipyillä ostoksilla niin ettei tarvitse pelätä, miten kotona pärjätään.
Omaishoitajuus muuttui kun sain kotiin sijaisen joka osaa hoitaa ja toimia puolisoni kanssa.”
Hilkka 72v. Oulu.

”Molemmat vanhemmat saavat nyt kotiinsa heidän tarpeisiin tukea. Kun äiti lepää, isä keskustelee muistiasioista ja vuorohoitoasoista Sirpan kanssa. ” 
Leena 59v. Kempele.

”Sirpa oli kanssani päivystyksessä ja kävi sairaalassa minua tervehtimässä kun lapseni asuvat etäällä.”
Lauri 68. Oulu. 

”Kiitos illan alustuksesta. Ihmiset tykkäsivät tavasta, jolla veit asiaa eteenpäin. Sinulla on Sirpa kaunis tapa kohdata ihmiset.”
Paula Ylikulju, Toiminanjohtaja, Oulun seudun muistiyhdistys.

Muistellaan kerho kokoontui 8 kertaa kevään 2017 aikana.
Aiheina oli muistisairaudet, muistelun merkitys, muistisairaan kohtaaminen,
vanhat esineet, musiikin merkitys, valokuvat ja sosiaaliset suhteet.

Ryhmässä kävi keskimäärin 12 asukasta.

  • Aiheet oli valittu hyvin kohderyhmää ajatellen
  • Kahvittelu alkuun toi ryhmään lämpimän tunnelman
  • Ryhmässä oli avoin ja lämminhenkinen tunnelma koko kevään
  • Ryhmässä heräsi monenlaisia tunteita; iloa, lämpöä, naurua, itkua ja koskettavia/herkkiä hetkiä
  • Sirpa huomio hienosti jokaisen ihmisen, kiitteli aina kun joku kertoi ajatuksia, tunteita jne. Hän sanoi usein ”kiitos kun kerroit”
  • Sirpa osasi esittää auttavia kysymyksiä ja ihmisten/muistisairaiden kohtaaminen oli hienoa katseltavaa
  • Sirpan rauhallinen, kiireetön olemus toi luottamusta asukkaisiin
  • Asukkaat saivat kertoa omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan ja Sirpa kuunteli aina ja oli läsnä tilanteessa
  • Sirpa antoi aikaa kertoa ja loi hetkestä kiireettömän, oli ystävällinen ja hänen lämmin ja arvostava kohtaaminen välittyi kaikille

Miia Nissinaho, Aurinkokodin toiminnanjohtaja Oulu.

Oulun kaupunki, Rajakylän hoivat, Jaaran kartano

Oulun kaupunki, Salonkartano päivätoiminta, Hiirosen kuntoutus 4C

Suomen Psykologinen Instituutti Oy

Oulun Palvelusäätiö

Aurinkokoti ryhmätoiminta, Oulu

Attendo Mummolat

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Oulun Seudun Omaishoitajat ry, ryhmätoiminta